Viimeisten viikkojen aikaan on käyty paljon keskustelua kaikesta muusta kuin ulkopolitiikasta. Perustuslain selkein ja kiistattomin kirjattu valtaoikeus (8 luku, 93 §) presidentille kuuluu seuraavasti:
Vaalien superviikko huipentuu tämän iltaiseen presidenttitenttiin. Maikkarin eilinen vaalitentti oli monella tapaa mielenkiintoinen, kun ehdokkaat ymmärsivät kolmea päivää ennen vaaleja ärhäköityä. Lipponen ja Soini olivat saaneet uutta terävyyttä ilmeeseen.
Olen koko vaalikampanjan ajan ihmetellyt Soinin vaisuutta. Hän ei ole tenteissä haastanut omassa äänisegmentissään kilpailevia ehdokkaita, vaan pyrkinyt olemaan mukava mies. Hän on ilmeisen tietoisesti pyrkinyt pehmentämään julkista kuvaansa. Tällainen Timo minä vaan, terve.
Sosialidemokraattien presidenttiehdokas Paavo Lipposen hitaus, jähmeys ja kankeus kääntyivät hänen edukseen kun Turtolan harmaakarhu kertoi mietteistään Yleisradion vaalitentissä. Eihän Lipponen mitään uutta sanonut, mutta siinä missä nopeatempoiseen mediatanssiin eivät miehen kengät sovellu, niin kahden haastateltavana hän oli elementissään. Ilmeissä oli rauhallisuutta, lempeyttä ja hymyä. Kampanjatiimissä oli ymmärretty ottaa kritiikki vastaan, ja mies oli valmistautunut. Olemus oli tavallista vapautuneempi.