PerusSuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tiputti päivän uutispommin.
Vaalien superviikko huipentuu tämän iltaiseen presidenttitenttiin. Maikkarin eilinen vaalitentti oli monella tapaa mielenkiintoinen, kun ehdokkaat ymmärsivät kolmea päivää ennen vaaleja ärhäköityä. Lipponen ja Soini olivat saaneet uutta terävyyttä ilmeeseen.
Olen koko vaalikampanjan ajan ihmetellyt Soinin vaisuutta. Hän ei ole tenteissä haastanut omassa äänisegmentissään kilpailevia ehdokkaita, vaan pyrkinyt olemaan mukava mies. Hän on ilmeisen tietoisesti pyrkinyt pehmentämään julkista kuvaansa. Tällainen Timo minä vaan, terve.
Eduskunnan puhemiehistö on päätynyt kieltämään kaksi puoluelyhennettä eduskunnan täysistuinnoissa. PerusSuomalaisia ei enää saa kutsua persuiksi eikä keskustalaisia kepulaisiksi.
Vilkuilessani reaktioita osa keskustalaisista kansanedustajista tuntuu vähän
loukkaantuneenkin, että vanha lempinimi on siirretty historiaan. Voisiko
päätöksen pyörtää?