Viimeisten viikkojen aikaan on käyty paljon keskustelua kaikesta muusta kuin ulkopolitiikasta. Perustuslain selkein ja kiistattomin kirjattu valtaoikeus (8 luku, 93 §) presidentille kuuluu seuraavasti:
Vaalien superviikko huipentuu tämän iltaiseen presidenttitenttiin. Maikkarin eilinen vaalitentti oli monella tapaa mielenkiintoinen, kun ehdokkaat ymmärsivät kolmea päivää ennen vaaleja ärhäköityä. Lipponen ja Soini olivat saaneet uutta terävyyttä ilmeeseen.
Olen koko vaalikampanjan ajan ihmetellyt Soinin vaisuutta. Hän ei ole tenteissä haastanut omassa äänisegmentissään kilpailevia ehdokkaita, vaan pyrkinyt olemaan mukava mies. Hän on ilmeisen tietoisesti pyrkinyt pehmentämään julkista kuvaansa. Tällainen Timo minä vaan, terve.
Sosialidemokraattien presidenttiehdokas Paavo Lipposen hitaus, jähmeys ja kankeus kääntyivät hänen edukseen kun Turtolan harmaakarhu kertoi mietteistään Yleisradion vaalitentissä. Eihän Lipponen mitään uutta sanonut, mutta siinä missä nopeatempoiseen mediatanssiin eivät miehen kengät sovellu, niin kahden haastateltavana hän oli elementissään. Ilmeissä oli rauhallisuutta, lempeyttä ja hymyä. Kampanjatiimissä oli ymmärretty ottaa kritiikki vastaan, ja mies oli valmistautunut. Olemus oli tavallista vapautuneempi.
Katsoin eilen MTV3:lla aiemmin esitetyn elinkeinoelämän
työhaastattelun. Keskustelussa olivat mukana Sauli
Niinistö (kok), Timo Soini (ps), Paavo Väyrynen (kesk) ja Paavo Lipponen (sd) sekä
keskustelua vetämässä Peter Nyman kolmen elinkeinoelämän edustajan kanssa. Ohjelman
perusannista jäi mieleen lähinnä se, että ehdokkaat katsoivat Tarja Halosen presidenttikausilla
vienninedistämisen epäonnistuneen, jollei täysin, niin
ainakin sen jääneen poikapuolen asemaan.
Katselin suurella mielenkiinnolla
ensimmäisen presidentinvaalitentin Yleisradiolta - siis hyvinkin
konkreettisesti, koska aiempien aikaan olen ollut matkoilla. Vähän
vaisulta vaikutti.
Toisin kuin viimeisen
presidentinvaalikampanjan aikaan, olen nykyisellään sitoutumaton,
jonka myötä vaalien seuraaminen on puhtaasti viihdettä, oma koni
kun puuttuu. Olen yksi 25 prosentista.
Yleisradion vaalidraamassa oli
minusta kolme mielenkiintoista kohtausta.
--
Jarmo Virmavirta viittasi
blogauksessa Keskustan
katastrofi Ville Itälän aiempaan ehdotukseen, että Keskusta olisi asettunut
suoraan tukemaan Sauli Niinistöä presidentinvaaleissa ja vähän vihjailikin
siihen suuntaan, että se oli kaukaa viisasta puhetta. Ei ollut, lähinnä jälkiviisastelua.