Tuomo Järvelä

yleisradio

Yleisradio - kun totuus ei riitä

Eduskunnan avattua Yleisradion rahoituksen solmun, on verkkokeskustelu keskittynyt maksuun ja sen perusteisiin. Näitä kirjoituksia löytyy tästäkin palvelusta useita. Joillekin tuntuu ottavan koville, ettei könttäverosta siirrytty vieläkin enemmän progressiiviseen malliin. Kun mikään ei riitä.

Yksi 25 prosentista

Katselin suurella mielenkiinnolla ensimmäisen presidentinvaalitentin Yleisradiolta - siis hyvinkin konkreettisesti, koska aiempien aikaan olen ollut matkoilla. Vähän vaisulta vaikutti.

Toisin kuin viimeisen presidentinvaalikampanjan aikaan, olen nykyisellään sitoutumaton, jonka myötä vaalien seuraaminen on puhtaasti viihdettä, oma koni kun puuttuu. Olen yksi 25 prosentista.

Yleisradion vaalidraamassa oli minusta kolme mielenkiintoista kohtausta.

--

Julkaise syötteitä