Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Piti oikein tarkistaa tuo Laturin kirjoitus, kun Saramo mainitsi tuon arkistoasian. Vihreiden puoluesihteeri näyttää olevan aivan tosissaan. Arkistoillekin kanavoitu tuki pitää siis nähtävästi Laturin mielestä jakaa parlamentaarisin perustein! Tässä kohtaa pitää arkistoja säännöllisesti hyödyntävänä tutkijana sanoa, että Laturi on täysin tärähtänyt. Saramo mainitsi jo Kansan Arkiston; muina vastaavanlaisina esimerkkinä voi mainita Porvarillisen Työn Arkiston ja Työväen Arkiston. Laturi haluaa...
Jussi Jalonen, 16.5.2012 klo 15.40 kirjoitukseen Ojasta allikkoon
Yhdistystili taitaa olla monien mielestä kannatettava idea - periaatteessa. Monet kuitenkin hyötyvät etuoikeuksistaan nykyjärjestelmässä, joten ideaa ei voi kovin suulaasti kannattaa tai vastustaa. Tai sitten ideaa sen koko reformistisuudessaan ei olla ymmärretty.
Katja Korva, 13.5.2012 klo 18.03 kirjoitukseen Miten hillopurkki avataan
Päihteet - aiheellinen ikiaihe. Jos kansojen mielihyvää tuottavien aineiden, kuten huumeiden, alkoholin ja tupakan ongelmakäytön torjumiseen olisi keinoja, ne olisivat jo olleet käytössä. Käteen valitettavasti on jäänyt vain erilaisten seuraamusten hoitaminen. Nuoriin kohdistuva valistustyö ennalta estävänä toimenpiteenä on tärkeä. Hyvä valistus tarkoittaa myös opastusta alkoholin vastuulliseen, oikea-aikaiseen ja -paikkaiseen käyttämiseen. Vanhempien näyttämä hyvä esimerkki on...
Thomas Elfgren, 13.5.2012 klo 17.56 kirjoitukseen Alkoholista ja sen haittojen torjumisesta
Ei, koska valistunut itsevaltius on paitsi mahdoton yhtälö (sanat ovat niin vahvasti ristiriidassa keskenään) myös suunnitelmatalouden puhtain muoto ja juuri suunnitelmatalousajattelusta olisi nyt syytä pyristellä eroon...
Mikael Jungner, 13.5.2012 klo 14.34 kirjoitukseen Kapitalismi
Kello on muuten sitten viittä yli yhdeksän, ja on toukokuinen lauantai-ilta. Tällä hetkellä tässä viestiketjussa on 176 viestiä. Seuraavan kerran aion tarkistaa tämän bloggauksen kommenttiosaston joskus huomenna aamupäivällä. Mikäli lukema on siinä vaiheessa yli kahdensadan, niin tulkitsen sen osoitukseksi siitä, että tässä maassa on luvattoman paljon ihmisiä, joilla ei oikein ole minkäänlaista kunnon elämää.
Jussi Jalonen, 12.5.2012 klo 21.07 kirjoitukseen Valokeilan todisteet
''Me emme välttämättä enää tarvitse vallankäyttäjiä sen paremmin yksityiselle kuin julkisellekaan sektorille päättämään muiden puolesta muiden rahoilla muiden eduista. Kukin meistä voi tehdä sen nykyistä huomattavasti suuremmalta osin aivan itse.'' Tuosta on helppo olla samaa mieltä (tosin yksityiselle sektorille harvoin joutuu antamaan rahaa vasten tahtoaan). Miten tähän ''mahdollisuuksien talouteen'' muuten sopii esimerkiksi median ja kansalaistoiminnan valtiovetoinen rahoitus? Miten on...
Katja Korva, 13.5.2012 klo 15.55 kirjoitukseen Kapitalismi
Hyvin kirjoitettu avaus Järvelältä, kuten tavallista. Kirjoitin nyt aiheesta itsekin, koska tämä teema on ollut viime aikoina esillä ja olen itsekin keskusteluun osallistunut.
Jussi Jalonen, 7.5.2012 klo 14.47 kirjoitukseen Mikä lukukausimaksuissa on vikana?
Olli, tuli mieleeni. Saatko palkkasi veronmaksajilta eli oletko julkisen sektorin tai siltä rahansa saavan laitoksen työntekijänä välillisesti tai suoraan riippuvainen tulonsiirroista? Se nimittäin selittäisi sen, että unohdat kokonaan massiivisen byrokratian negatiivisen vaikutuksen ihmisten elämään.
Aki Pulli, 6.5.2012 klo 12.32 kirjoitukseen Työn tarjonnasta ja perustulosta
Mainostamasi Universal Credit-uudistus ei kuitenkaan poista ongelmia 2 ja 3, joiden ansiosta perustulo olisi paikallaan. Sinä ilmeisesti haluat jättää koko massiivisen kunnallisen ja valtiollisen (Kela ym.) byrokratian ennalleen vahtaamaan yksilöä ja yksilön taas tuhlaamaan energiaansa ansaittujen ja ansaitsemattomien tukien hakuun ja päätösten odotteluun sen sijaan, että ihminen voisi käyttää aikansa hyödyllisesti itseään oma-aloittaisesti kehittäen, toimeentuloa etsien, pikkutöitä tehden tai...
Aki Pulli, 6.5.2012 klo 09.26 kirjoitukseen Työn tarjonnasta ja perustulosta
Sivusin Rkp:n tilannetta hiljattain: http://katjakorva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/101850-lapset-suojakilpen%C3%... Teksti oli toki ärhäkäs, mutta terävimmän kärjen ei ainakaan pitänyt osua Rkp:hen puolueena, vaan perhesyihin vetoamiseen vetäytymisissä. Käytin esimerkkejä muistakin puolueista. Mielestäni on nurinkurista, että samat ihmiset, jotka omaa kirjoitustani kehaisivat, lyövät täällä kielikysymyksellä päähän, vaikka alustaja nimenomaan otti kantaa ohjelman laajentamisen puolesta. Itse...
Katja Korva, 9.4.2012 klo 21.09 kirjoitukseen RKP tarvitsee suunnannäyttäjän
Ajatuksilla leikittely on aina hyödyllistä. Olen aina suhtautunut erityisellä sympatialla kolmeen puolueeseen, Keskustaan, Ruotsalaiseen kansanpuolueeseen ja Vihreisiin. Kaikilla niillä on erittäin hyvät perusedellytykset toimia sekä maltillisen rakentavina että yhteiskunnallisiin epäkohtiin tarttuvina toimijoina. Ja siinä mielessä lasken ne kaikki keskiryhmiin kuuluviksi. Jokaisella niistä on omat rasitteensa (joko historialliset tai ajatukselliset) mutta mitään periaatteellista estettä oikean...
Juho Joensuu, 9.4.2012 klo 20.37 kirjoitukseen RKP tarvitsee suunnannäyttäjän
Mielenkiintoinen kirjoitus. Ainoa mikä jäi pohdituttamaan on yleispuoluekehityksen ja kielipuolueena toimimisen välinen jännite. Nykyisellään puoluetta äänestää hyvin erilaisen sosioekonomisen ja alueellisen taustan omaavia ihmisiä. Usein vain yhteinen kieli toimii yhdistävänä tekijänä. Mikäli RKP tähtäisi vahvemmaksi yleispuolueeksi, olisi poliittinen suunta mitä luultavimmin sosiaaliberalismiin nojautuva. Putoaako osa vanhoista kannattajista tällöin kelkasta? Heikkeneekö myös ruotsin kielen...
Markus Ylimaa, 9.4.2012 klo 17.57 kirjoitukseen RKP tarvitsee suunnannäyttäjän
Olisi tietenkin aina mielenkiintoista, jos väitteelle olisi jotain perusteluja. Sitä ennen se on vain mielipide. Tyypillisestihän perussuomalaiset yleensä valittavat siitä, että heidät leimataan pelkän puoluekannan perusteella ilman mitään asiaperusteita. (Tämä viimeinen oli mielipide, en väitä perustelleeni sitä.)
Juho Joensuu, 7.4.2012 klo 12.00 kirjoitukseen Haglundin Calle ja Puumalan Tuomo
Hyvä Tuomo! Ajatuksilla leikittely on aina positiivista. Keskustakin voisi varmaan lainata Haglundin talousosaamista. Kuten myös vaikka Perussuomalaisten Henri Myllyniemen terävää kritiikkiä. Tai Seppo Oikkosen koko nykyistä talousajattelua kritisoivaa filosofiaa. Liiallinen omaan napaan tuijottelu tavallisesti kaventaa näkökulmaa. Sen sijaan vieras mies tuo aina uutta verta taloon.
Juho Joensuu, 5.4.2012 klo 04.07 kirjoitukseen Haglundin Calle ja Puumalan Tuomo
En katsonut ohjelmaa, mutta vaikutelma on osuva. Toisaalta Rkp:ssä tuskin ollaan koskaan tavoiteltukaan mitään laajaa kansansuosiota. Haglundin olemus voisi olla omiaan houkuttelemaan kokoomuksesta äänestäjiä, joille Katainen on jo liian demari.
Katja Korva, 5.4.2012 klo 01.01 kirjoitukseen Haglundin Calle ja Puumalan Tuomo
Osuva analyysi! Haglund olisi RKP:lle juuri sitä mitä tarvitaan, yleispoliittista linjaa ja talousosaamista.
Benjamin Ellenberg, 4.4.2012 klo 23.33 kirjoitukseen Haglundin Calle ja Puumalan Tuomo
Heh juu tuota :D Ei kyllä ymmärsin todennäkäisesti aivan oikein Kirjoitin vain hieman "tulikiven katkuisesti" koska olen lopen kyllästynyt siihen että aina pitäisi mennä yhteiskunnassa sen perusteella että kun Pena ei kykene niin sinäkään et saa... Olen nimenomaan samaa mieltä kanssasi että jokaisella on vastuu itsestään ja tekemisistään ja sitä ei pidä eikä saa ulkoistaa valtiolle Paljonhan Suomen alkoholipolitiikassa ja muussakin politiikassa on sitä että kun ei minulla niin ei sinullekaan...
Juha Uronen, 1.4.2012 klo 02.07 kirjoitukseen Siis ryyppäämään, ryyppäämään..
Olen juuri sen verran vanha että muistan vielä lapsuudestani ne äijien piilopullot ja eivät kaikki niistä ole päässeet eroon vieläkään Sitten on näitä tapauksia jotka juovat aina sivistyneesti lasillisen viiniä Viitsivät tuollaista selittää vaikka näkyy päältä että on mennyt koko pullo jos ei parikin Samat ihmiset sitten ahdistuvat esim minun seurassani kun en piilottele "paheitani" ja jos otan niin otan Tosin vaati harjoittelua opetella juomaan ns ihmisiksi Nuorempana meno oli perin...
Juha Uronen, 1.4.2012 klo 02.13 kirjoitukseen Siis ryyppäämään, ryyppäämään..
Miksi Suomessa hartaat kristityt pääsääntöisesti suhtautuvat alkoholiin kielteisesti, kun esimerkiksi Raamatusta ei saa tukea sellaiselle asenteelle? Välimeren maiden vapaan alkoholikulttuurin piirissä ihmiset ovat hartaita katolilaisia, jotka käyvät kirkossa paljon tiheämmin kuin suomalaiset. Kun uusi Paavi valitaaan, niin Pietarin kirkon katolla piispat poksauttelevat sampanjapulloja juhlan kunniaksi.
J. Gagarin , 1.4.2012 klo 00.02 kirjoitukseen Siis ryyppäämään, ryyppäämään..
"Kyllä poliitikko tietää paremmin, mikä sinulle on hyväksi" Niin, Wille, itsehän olet kommentoinut, että sinä tiedät paremmin minkälaiset aikuiset ihmiset saavat mennä keskenään naimisiin. Eduskuntavaalien vaalikonevastausten perusteella et nimittäin kannata sukupuolineutraalia avioliittolakia. Tämän lisäksi, olet vastannut haluavasi rajoittaa ihmisten oikeutta myydä omistamiaan tonttejaan venäläisille. Sinä siis tiedät tontin omistajaa paremmin, kenelle hänen tulee maansa myydä. ;)
Jouni Flemming, 23.3.2012 klo 11.52 kirjoitukseen Kyllä poliitikko tietää paremmin, mikä sinulle on hyväksi
Tuomo Järvelä
Helsinki
Muut
Liberaali hulttio. Vanhemman blogin löydät http://tuomojarvela.wordpress.com
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?